Kuinka maailmasta löytyykin niin paljon asioita, joita ei voi ymmärtää? Ja osahan niistä on tarkoitettu epäymmärrettäviksi...
Todella hämmentävää on se, että asia, jota kauan olen selvitellyt ja tutkinut rakkauden antamalla voimalla, katoaakin yllätten. Minun on vain jätettävä se taakseni. Mutta se ei tunnu siltä, mitlä uskoin sen tuntuvan... En itkenyt, kylpenyt itsesäälissä, en vaipunut epätoivoon ja mustaan ikävyyteen. Kenties tämä johtuu siitä, että olin haistanut sen jo aiemmin tuulen mukana. Olin varautunut ja aseistanut valmiiksi puollustautumista varten. Join vastamyrkyn jo ennen myrkkyä...
Toki ikävä minua painaa ja mieleni ui hyvin syvissä vesissä. En murtunut, mutta jokin tuntuu jähmeältä...Olen yhtenä kysymysmerkkinä, sillä en tiedä, mitä ajattelisin. Kuljen vain jonnekin ja katson minne päädyn.
Fyysisesti suru ei minua kosketa kylmillä kourillaan, mutta jossain mielen ja hengen rajalla tunnen jonkun kuokkavieraan kuiskimassa valheita varjon muodossa... Kevät on tulossa ja linnut palaavat, kasvit heräävät. Kuljenko minä yksin?
Toinen Pimeä Aalto valuu purona jalkojeni juurella...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti